tiistai 31. tammikuuta 2012

Eka sormus-kokeilu ja koruavainnauha tilauksesta...

Sain vihdoin valmiiksi lähes kuukausi sitten aloittamani koruavainnauhan, jonka eräs kaverin kaveri pyysi tekemään. Väritoiveena oli esim. turkoosi & musta ja sellaisia helmiä sattui varastoista löytymäänkin. Tässä avainnauhassa kokeilin ekaa kertaa kiinnittää avainklipsin helmistä tehtyyn lenkkiin enkä pelkkään vaijeriin. Näyttää nätiltä :)


Samaan aikaan kun uurastin tuon loppuun, niin kaverini teki ystävälleen lahjaksi rannekorun muistivaijeriin.


Selailtiin kaverin kanssa mielenkiinnolla mun uutta kirjaani ja päätin ihan ex-tempore kokeilla sormuksen vääntelyä. Pohjan käänsin huulirasvapuikon ympärille, lisäsin 10mm huurrelasihelmen ja katkaisin tyhmänä langan, jotta loppu kieputtelut olisi helpompi tehdä. Lankaa oli tietysti liian vähän, olisin halunnut kieputtelujen tulevan niin ylös helmen ympärillä että peittävät helmen reiät. No seuraavassa sitten. Sillä seuraavia tulee, tuo oli kivaa! :) Myös helmen koko taisi olla hieman liian iso, ainakin mun makuuni. Ja tarvii etsiä pienempi pohja minkä ympärille kieputtaa sormuksen runko, tämä versio meinaa tipahtaa jopa mun läskisormistani :D